Viime lauantai vierähti ihanissa hääjuhlissa Suomenlinnassa. Herkkiä hetkiä, uusia tuttavuuksia, naurua, tanssia ja tietenkin juhliin kuuluen... hyvää ruokaa!
Ja nyt kun päästiin aiheeseen, niin kaikkea hyväähän sieltä menuusta löytyi. Kotileipää, yrttilevitettä, ceasarsalaattia, perunasalaattia, (juuri niitä täydellisen kypsiä) jättiravunpyrstöjä, chimchurri-kanaa... Piti ihan googlettaa, mitä kaikkea chimchurriin kuuluu, koska kana maistui paikoin melko mauttomalta. Odotin ehkä jotain vahvempaa ja yrttisempää makua. Muuten alkuruoat olivat varsin onnistuneita.
Pääruoaksi oli paahtofileetä punaviinikastikkeessa, todella mureaa ja maukasta. Kylkeen kermaperunaa ja ratatouillea, jotka toimivat hyvin yhdessä fileen kanssa. Ja hei se jälkiruoka! Tulikohan sitä "maisteltua" kolme, neljä kertaa ihan vaan syömisen ilosta... Valkosuklaa-lime-juustokakku, mutta ei mikä tahansa kakku vaan sellainen kakku, jota on pakko yrittää tehdä kotona. Ihanan kuohkeaa, raikasta ja sopivan makeaa.
Ja koska lauantai jatkui yön tunneille asti, ja sunnuntaina tuli syötyä melko raskasta mättöä, niin maanantai on hyvä pyhittää salaatille ja salaattikastikkeelle, johon voi aina luottaa.
3-4 annosta
0,5 dl rypsiöljyä
3 rkl valkoviinietikkaa
reilu 1 rkl hunajasinappia (Dijon)
1 tl kokojyväsinappia
ripaus sokeria ja mustapippuria
Sekoita kaikki ainekset kulhossa tai helpoiten lasissa haarukalla sekoittaen, kunnes kastike on melko paksua. Kyseistä kastiketta voi muunnella lukemattomin eri tavoin. Hyvän kastikkeen mozzarellasalaattia varten saa, kun lisää kastikkeen sekaan vielä tuoretta basilikaa ja aurinkokuivattuja tomaatinpaloja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti