lauantai 15. marraskuuta 2014
Ravintolapäivä 15.11.2014
Ei ehkä hemaisevin päivä viettää Ravintolapäivää, mutta kyllä sitä ihan kiitettävästi sai taas mahansa täyteen erilaisia herkkuja. Muutaman kirppiskierroksen jälkeen tutkailin Narinkkatorin tarjontaa, joka ei juurikaan innostanut aterioimaan niillä kulmilla.
Suuntasin vaihtelun vuoksi Teurastamolle, joka on yleisesti ottaen ruokafanaatikon unelma. Alueella järjestetää paljon erilaisia ruokatapahtumia, muun muassa Maalaistentoreja ja katuruokaan keskittyneitä tempauksia. On siellä tullut vietettyä myös Mad Cook-iltama, joka oli huisi kokemus. Katuruokakojuja, rytmikästä musiikkia ja aivan häkellyttäviä ruokia ympäri maailmaa. Se oli hauska ja mieleenpainuva ilta! Teurastamolta löytyy myös mielenkiintoisia ravintoloita, kuten lihaisia makuja tarjoava B-Smokery, kiinalaiseen katuruokakulttuuriin pohjautuva Ho's Food (tarjoaa hot pot-iltoja! Kääk, pakko mennä joskus!) ja italialaista artesaanijäätelöä loihtiva Jädelino.
Tänään Teurastamo oli kuitenkin kolea ja melko hiljainen paikka. Ihmisiä oli kerääntynyt paikalle yllättävän vähän, mutta ruokakojuja oli kuitenkin moneen makuun. Löytyi muun muassa thaimaalaista, vietnamilaista, pitsaa, kimchiä ja kuppikakkuja. Pot kettle black tarjosi huumavan tuoksuista, vietnamilaista Bò Kho Bánh Mì-pataa. Maistuva annos ja paljon tuoretta minttua.
RavintolAÄÅ tarjosi erilaisia vartaita, kimchi-pannukakkuja ja kotitekoista kimchiä. Pannukakku oli tuhti ja tulinen ja pieni lisäkimchi raikasti sitä mukavasti.
Toivottavasti ensi kerralla sää suosii Ravintolapäivää auringolla, ja jos ei sillä, niin takuuvarmasti ainakin uusilla, mielenkiintoisilla mauillaan! Kyllä tästä tapahtumasta nauttii vaikka tunnottomin ja palelevin jaloin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti