sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Pestolohi

Opiskeluaikoja valmista pestoa kului monta purkkia kunnes kerran tein sitä ihan itse. Ja kun kerran kokeilee tehdä pestoa ihan itse, niin purkkikamaan ei ole enää paluuta. Pesto on kaiken lisäksi nopea ja helppo tehdä. Itse teen peston aina morttelilla, jolloin päivän aggressiotkin saa purettua samalla. Käytin tämän peston lohen kuorrutteena, mutta ihan hyvin tätä pestoa voi heittää vaikka suoraan spagetin joukkoon. Mamma mia!


Mantelipestolohi

kourallinen (n. 1 dl) manteleita
1 ruukku basilikaa
1 valkosipulin kynttä
0,7-1 dl oliiviöljyä
60 g parmesaania raastettuna
4 rkl sitruunamehua
½ sitruunan raastettu kuori
suolaa maun mukaan

lisäksi: 1,5 kg lohifilee

Hiero hieman sormisuolaa lohen pintaan ja anna fileen olla huoneenlämmössä ainakin puoli tuntia.
Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Murskaa mantelit morttelissa ja siirrä sitten syrjään. Laita mortteliin revityt basilikan lehdet, valkosipulin kynsi ja oliiviöljy ja murskaa kaikki tasaiseksi tahnaksi. Lisää lopuksi murskatut mantelit, parmesaaniraaste, sitruunan mehu ja raaste. Sekoita tasaiseksi, tarkista maku ja lisää suolaa maun mukaan.

Levitä pesto lohifileen päälle ja kypsennä koko komeus uunissa 25-30 minuuttia, riippuen lohen paksuudesta. Oma filee olikin sitten aavistuksen ylikypsää, joten sopivan kypsyyden takaamiseksi kannattaa käyttää digitaalista paistomittaria. Lohen täydellinen kypsyys on siinä 42-45 asteen hujakoilla.


Pieni keittiö, suuret suunnitelmat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti